Rahoitettuja kehittämishankkeita Uudenmaan PK-yrityksille

Business Performance Finland Oy on valittu Uudenmaan Ely-keskuksen kumppaniksi toteuttaman kokonaisvaltaisia myynnin kehittämishankkeita. Kumppanuus on tällä hetkellä voimassa vuoteen 2016 asti.

Ely-keskus rahoittaa kehityshankkeesta 70-80%, joten rahoitus on erittäin merkittävä. Yrityksellä ei ole velvollisuutta maksaa tätä myöhemmin takaisin.

Kehityshanke voi koskettaa niin yrityksen asiakastyön/myynnin osaamisen kehittämistä kuin myynnin ja sen johtamisen menetelmien tai prosessien kehittämistä. Sisältö ja aiheet räätälöidään yrityksen tarpeista lähteviksi. Oleellista on että kehittämisryhmään kuuluu yrityksen avainhenkilöstöä tai asiakasrajapinnan henkilöstöä. Kehittämisprojektin hinta määräytyy mukana olevien henkilöiden ja projektipäivien lukumäärän mukaan.

Yksi ajanohtainen ja oleellinen osa yritysten myyntikanavien ja prosessien kehittämisessä on digipresenssin hyödyntäminen yhä paremmin sekä verkon parempi hyödyntäminen asiakasprosessin eri vaiheissa. Jo tämä vaatii usein muutosta nykyisessä työkaluvalikoimassa kuin osaamisessa. Muutos on aina johdettava!

Kehitysprojektin koko voi olla esim. 10 osallistuvaa henkilöä ja kesto 20 projektipäivää, jolloin hinta on noin 20 000€, josta yritys itse maksaa 30% eli noin 6 000€. Itse projekti voi jakautua 3-12 kk ajanjaksolle. Ely-keskus viimekädessä hyväksyy asiakasyrityksen rahoituksen. Este rahoitukselle voi olla mikäli ei yritys täytä PK-yrityksen kriteerejä (max 250 henkilöä ja max 50M€ liikevaihto), eikä päätoimipiste sijaitse Uudellamaalla.

Projektipäiviä ja määrärahoja on luonnollisesti rajoitetusti käytössä, joten jos haluat kuulla lisää ja olla mukana, ole nopea!

Esimerkin Ely-tuella toteutetusta kehityshankkeesta voit lukea täältä >>
PK-yritys Kattotutka Oy kasvattaa myyntiään hurjaa vauhtia ja lisää etumatkaa kilpailijoihinsa.

Tiedustelut: Business Performance Finland Oy, Juha Porkka, 040 501 3454 juha.porkka@businessperformance.fi

 

Uudenmaan ELY-keskus,
Opastinsilta 12 B 5. krs,
00520 HELSINKI

LogoEly-fi